Post by Jonna on Apr 12, 2011 6:50:33 GMT 2
TSGK Ry järjestää joka kesä Greyhound Racing-kilpailuja Kaupin vinttikoiraradalla. Kisakaudella seura järjestää lisäksi viikoittain harjoituksia ja seura on myös mukana järjestämässä muutamaa pienempää koiratapahtumaa vuosittain. Seuran on ollut vuosi vuodelta hankalampi saada jäseniään osallistumaan aktiivisesti esimerkiksi hallituksen toimintaan ja kilpailujen järjestämiseen. Samat ongelmat vaivaavat todennäköisesti myös muita seuroja, joten tutkimukseen on otettu mukaan myös EGU Ry, TGK Ry ja VGU Ry.
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisiin tapahtumiin jäsenet haluaisivat osallistua ja millä lailla jäsenet saataisiin osallistumaan aktiivisemmin erilaisiin, jo olemassa oleviin paikallisseurojen tapahtumiin. Tavoitteena on myös selvittää syitä passiivisuuteen ja löytää ratkaisuja sen ehkäisemiseksi.
Tutkimuksen toteuttavat Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelman toisen vuoden opiskelijat Satu-Vilma Härmä-Mustonen, Tiina Honkola, Armi Jakola ja Eetu Gerasimow. Tutkimuksen toimeksiantajana on Tampereen Seudun Greyhound Klubi Ry.
Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja tutkimuksen tulokset julkaistaan siten, että yksittäisen vastaajan tunnistaminen tuloksista on mahdotonta.
Tutkimuksen suorittajat säilyttävät tutkimusaineiston huolellisesti tutkimuksen ajan. Tutkimusaineistoa ei luovuteta toimeksiantajalle. Tutkimusaineisto hävitetään henkilötietolain (523/1999) mukaisesti.
Tampereella 8.4.2011.
Lisätietoja tutkimuksesta antaa
Satu-Vilma Härmä-Mustonen
satu-vilma.harma(at)cs.tamk.fi
KYSELYLOMAKE